Murheajatusten pilvileikki

Ajatukset kuin ohikiitävät pilvet

Terapeuttista! Joustava suhde ajatuksiin murehtimisen tai märehtimisen sijaan.

Taas vatsatautipotilas perheessämme. Viime yönä tuskan hiki nousee pintaani, kun nuorimmaiseni yskii ja kohta lentää kaaressa tavaraa sisuksista. EI VOI OLLA TOTTA! TAAAAAAS uusi sairaus!!! Viikko ehti vierähtää terveenä. Tuskaisat ajatukset vyöryy päälleni, mutta ne jäävät taka-alalle, koska hommia riittää… Pesu, lakanat vaihtoon, uudet tilalle, itkua, vaikerrusta. Kunnes päästään asettumaan taas makuulle, nyt pyyhkeillä vuorattuun petiin. Sama toistuu pienemmässä mittakaavassa, nyt pelkkien pyyhkeiden ja välillä tyynyliinojen vaihto riittää. Pyykkiä kertyy pesuhuoneen lattialle. Pieni kultani vaikeroi vatsaansa, torkahtaa silitykseen, yskii, säikähdys: pyyhkeet asentoon, rauha, ei tullutkaan tällä kertaa. Lopulta usean oksennuskierroksen jälkeen minäkin nukahdan jopa pariksi tunniksi -hyvä pätkä, totean….

Aamulla olen ihan sekaisin. Olo on hieman etova myös, väsymyksestäkö vai tulevasta taudista..? Pyykkivuori kertoo yön tapahtumista kuvaavasti. Tieto töihin, TAAS, olen pahoillani. Syyllisyys, ärsyynnys, huokaus.

Päivällä makaan sängyssä, pikkuiseni nukkuu nyt vihdoin levollisesti, minäkin sain nukuttua. Silloin ajatukset taas hyökkäävät, kuin olisivat piileksineet korvan takana ja odottaneet sopivaa hetkeä hyökkäykselleen. ”Miksi taas? Miksi sille, joka kärsii ihostaan muutenkin? Kaikki omat työni jää tekemättä, siirtyy. En jaksa. En halua. Helvetti, kun elämä hyppäisi eteen päin, kesään, jolloin kaikki taudit loppuisivat. Kutinat helpottuu, räkä, yskät, toppavaatteet, kiukut ja uhmatkin varmasti vähenevät … PERRR ….. :/ :/ :/ …. XZRÅQW…..” Toivottomuus, turhautuminen, kiukku.

Naps! Nyt riittää. Päätän.

Mitäs mindfulness opettaakaan ajatuksista? Alan muistelemaan… Mieleeni nousee kuva kesäisestä taivaasta valkoisine pilvineen. Niin juuri. Juuri sitä se opettaa. Kuvittelen itseni makaamassa hiekkarannalla. Aurinko paistaa, on lämmin ja ihanaa. Katselen taivaalle. Sijoitan ajatuksiani pilviin: ”Taas sairaus, paska” -se yhdelle pilvelle. Katson ts. kuvittelen, kun pilvi liikkuu tuulen mukana. Toinen pilvi saa ajatuksen ”En jaksa.” Puhallan siihen vielä vahtia ja menkööt sekin menojaan! ”En halua koko ajan uusia sairauksia” -pilvi purjehtii myös taivaan tuuliin. ”Haluan kesän, tautien loppumisen” Kirosanat ja tunteetkin saavat omat pilvet jne….

Tunnustelen kehoani, joka on pilvileikin myötä alkanut myös tuntua kevyemmältä. Vielä pieni pirun pää nousee esiin ja sylkäisee ilmoille ajatuksen omista töistäni, asiakkaistani, jotka jouduin taas siirtämään, mindfulness-kurssin esitteen tekeminen, joka siirtyy ja siirtyy, kotitöistä… Päätän lähettää nuokin ajatukset pilviksi taivaalle, vilkutan niille hyvästiksi ja päätän luottaa elämän kulkuun. Hengitän. Syvään ja pitkään. Aika tulee näille kaikille vielä. Nyt on aika sairastaa. Itseasiassa sekin on omalla tavallaan ihanaa. Katson pikkuistani, kun hän nukkuu vieressäni, kyljellään, hengittäen. Mukautan oman hengitykseni hänen tahtiin. Hetken päästä tunnen jännää, lähes huumaavaa yhteensulautumista -kohtasivatkohan sielumme? Ainakin läsnäolo tässä hetkessä, vaikka hän onkin unten mailla -ehkä siellä rannalla puhaltelemassa myös pilviä, äidin pilviä. Lapsi on niin upeasti läsnä hetkessä. Kun hän sairastaa, hän sallii itsensä sairastaa. Ei hän mieti, monesko tauti tämä on tai olinko viime viikolla kipeä vai päiväkodissa vai …. Tietysti se on vähän erilaista, kun hoitaa sairasta, että sillekin antaa luvan ilman syyllisyyksiä. Nyt on nyt. Lapset ovat pieniä nyt. Elämä on nyt. Sairaus on nyt. Työt kyllä odottaa. Ihanaa -ja että se kesäkin on vielä edessä 🙂

0 Comments

You must be logged in to post a comment.

Leave A Reply

Photo: Flaming SEO Consulting